Hukkapuu on ainoa suomalainen arkkujen ja tuhkauurnien valmistaja, jonka tuotteet tehdään vain ja ainoastaan puhtaasta kierrätetystä puusta.
Puutavara on ollut ennen tuotantoomme saapumista vähintään yhdessä käyttötarkoituksessa – puuteollisuuden sivuvirtoja eli ns. "uutta puutavaraa" ei tuotteissamme käytetä.
Suomessa ollaan kiihtyvällä vauhdilla siirtymässä kiertotalouteen, jossa tavarat ja materiaalit halutaan pitää “kierrossa” mahdollisimman pitkään ennen niiden päätymistä jätteeksi, kaatopaikalle tai jätteenpolttolaitoksiin. Toiminnan tavoitteena on säästää rajallisia neitseellisiä luonnonvaroja ja resursseja.
Me Hukkapuulla toimimme kiertotalouden puunjalostajana. Annamme uuden elämän ja käyttötarkoituksen materiaalille, joka muutoin päätyisi hävitettäväksi. Korvaamme tuotannossamme neitseellisen puun kierrätyspuulla – tuotteidemme valmistukseen ei ole tarvinnut kaataa yhtään puuta! Hyödyntämällä kierrätyspuuta säästämme sekä metsiä että vältämme neitseellisen puun jalostuksessa syntyvät päästöt.
Jokainen tuotantoon hyväksytty puutavara käsitellään puhtaaksi ja prosessoidaan tuotantoon sopivaan mittaan. Koska kaikki meille saapuvat puukappaleet ovat yleensä eri kokoisia ja paksuisia, käydään jokainen puukappale yksilöllisesti läpi. Alkutöiden osuus kokonaistyömäärästä onkin erittäin suuri.